Metsään tai järvelle, mielenrauhaa tähtitaivaan alla

Hiljainen metsä, kesäauringon hehku tyynellä järven selällä, syyskesän pimeys ja kuutamoillat tai talvipäivien pakkaskirkkaat lumipeitteet ja öiset tähtitaivaat, ympärillä luonto ja hiljaisuus. 

Nyt lähdetään luontoon kaikessa rauhassa, ilman kiirettä minnekään.  Käydään pienillä erämaalammilla tai metsän keskellä sijaitsevilla järvillä ongella tai pilkillä.  Syksyiltojen pimetessä tutustutaan tuulastukseen, veneestä atraimen kanssa suoritettavaan kalastukseen. Tai kirkkaalla kelillä lähdetään kuulostelemaan valoisan kesäillan ääniä tai katselemaan iltayön tähtitaivasta, kelin salliessa vaikkapa potkukelkkojen kanssa.  Kerromme sinulle esimerkiksi kuuman kupposen äärellä paikallisia vanhoja tarinoita ja kuulostelemme hämärän hyssyssä suomalaisen mytologian kaikuja; millaisia asukkaita täällä ennen eli, miten metsän henkiä oli tapana lepytellä, missä maahiset piilottelivat aarteitaan.

Meillä on sinulle varattuna kalastusvarusteet ym. retken teeman mukaan; onget, pilkit, syötit ja pilkkijakkarat, potkukelkat ym.  Muista kuitenkin varata itse mukaasi sään mukainen vaatetus ja jalkineet.  Retket ovat sovellettavissa kaiken ikäisille,  joten tule vaikka perheesi kanssa!

Toteutusajankohdat: Retki toteutettavissa eri teemoin eri vuodenaikoina (kevät, kesä: onki- ja metsäretket, syksy: metsäretket, tähtitaivas, tuulastus, talvi: pilkkiretket, potkukelkkaretket, tähtitaivas).  Ryhmäkoko: max 30  henkilöä (mahdollista järjestää myös suuremmalle ryhmälle).   

Retken: Kesto 1½-3 tuntia, riippuen kohteesta.

Lähtöpaikka:  Retkelle lähdetään Kahvila Kaikusta (Rasilantie 1, 56100 Ruokolahti).  Eri tilauksesta noudamme osallistujat esimerkiksi majoituskohteesta.  Kuljetus ei sisälly retken hintaan.

Huom: Osallistujilla oltava oma säänmukainen vaatetus ja jalkineet.  Soveltuu kaiken ikäisille.

Esimerkkihinta: alkaen 300 € / 30  henkilön tai pienempi ryhmä, sisältää opastuksen ja kalastusvälineet tai muut tarvikkeet.  Mikäli henkilömäärä on 30 tai yli, on hinta 10 € / henkilö.  Suomenkielinen opastus. Osallistujalla oltava itsellä sään mukainen varustus. 

Tarjoilu ei sisälly hintaan.   Tarjoilu mahdollista järjestää eri tilauksesta.  Katso tarjoiluvaihtoehtoja tai pyydä tarjous vaikkapa retkieväistä.

 

Kysy lisää, pyydä tarjous tai tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

 

Ruokolahdelle pääsee Imatralta julkisella linja-autolla 3.6.2019-31.5.2020 välisenä aikana maanantaista perjantaihin ja koulupäivien aikana seuraavasti (viikonloppuisin ei julkista liikennettä, huom: muutokset mahdollisia):

Klo                                                         Paikka

13.00       14.35             16.05             Imatrankoski

13.05       14.40             16.10             Imatran Keskusasema

13.13       14.50             16.20             Vuoksenniska

13.40       15.10             16.45             Ruokolahti (poisjäänti Ruokolahden kirkonmäen pysäkillä)

Paluukuljetus tilattava erikseen, koska julkista liikennettä Ruokolahdelta Imatralle ei iltapäivisin ole järjestetty. 

Imatran keskusliikenneasemalta on Kahvila Kaikuun / ulkomuseoalueelle matkaa noin 16 kilometriä (tietä nro 6 Joensuun suuntaan, noustaan moottoritien viimeisestä rampista Mikkeli – Puumala –suuntaan, kantatietä 62 (Puumalantie) ajetaan n. 4,5 km, käännytään vasemmalle (Pappilanlahdentie, Ruokolahden kirkonmäki), ajetaan n. 900 metriä, edessä kotiseutumuseo, käännytään Rasilantielle vasemmalle ja sen jälkeen heti oikealle museon paikoitusalueelle.