Possupottia ja muita herkkuja

Tilauksesta järjestyy ryhmille myös pitoruokailu karjalaiseen tapaan tai haluamallasi menúlla.  Esimerkiksi nimikkoruokaamme POSSUPOTTIA kannattaa ehdottomasti tulla maistelemaan.  Tupaan mahtuu sujuvasti 45-50 henkilöä ruokailemaan, joten esimerkiksi linja-autollinen retkeilijöitä mahtuu hyvin vieraaksemme.  Kaikki raaka-aineet ovat lähialueella tuotettua tai luonnosta kerättyä ja ruoka on itse valmistettua.

Kaikun Possupotti, herkullinen nimikkoruokamme, sisältää:

hyvin haudutettua possua, uunijuureksia (peruna, porkkana, lanttu, punasipuli), puolukkasurvosta, suolakurkkuja, itse leivottua rieskaa ja ruisleipää, possun haudutuslientä leipien dippaamiseen, juomina kotikalja ja vesi, jälkiruuaksi suussa sulava mustikkakukko kermavaahdon kera.  Hinta 35 € / henkilö (sis. alv.), minimiryhmä 15 henkilöä. Tilaukset ja varaukset viimeistään viikkoa ennen aiottua tilaisuutta.

Meiltä saa tilattua toiveidensa mukaan myös muita perinteisiä suomalaisia ruokia, kuten karjalaisen pitopöydän herkkuineen, keittoruokia tai kalaa eri muodoissaan tai vaikkapa riistakäristystä, joka sisältää esimerkiksi hirven lihaa.  Myös kasvis- sekä vegaanisia annnoksia löytyy tarvittaessa ja erikseen tilattaessa.

KYSY MYÖS MUITA RUOKIA MAITTAVALTA MENÚLTAMME!

Ota yhteyttä, kysy lisää ja tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

Tapahtumia ja ohjelmaa ryhmille

Kahvila Kaiku, Ruokolahden ulkomuseoalue ja kirkonmäki on kokonaisuutena oivallinen kohde ryhmien vierailulle.  Tutustumista, nähtävää ja koettavaa riittää, kahvilassa maistuvat maittavat leivonnaiset tai vaikkapa kokonainen pitopöytä erikseen tilattuna.

Kahvila Kaikun tunnelmallisessa tuvassa on hyvä levähtää ja nauttia tarjoiluista ryhmämatkoilla ja retkillä.  Ryhmien kahvitarjoiluista toivomme saavamme varaukset etukäteen, jotta osaamme varautua riittävällä määrällä.  Ruokatarjoilu järjestyy myös etukäteistilauksella.  Valmiiden ruokailuvaihtoehtojen lisäksi voit pyytää tarjousta toiveittesi mukaan.

Kysy myös opastettuja kierroksia Ruokolahden kirkonmäellä ja ulkomuseoalueella Ruokolahden Eukon ja Äijän johdolla tai muuta lisäohjelmaa!

Ulkomuseoalueella ja Kahvila Kaikussa järjestetään monenlaisia tapahtumia. Tapahtumakalenteristamme näet, milloin esimerkiksi järjestetään yhteislauluiltoja, perinteisiä markkinoita ynnä muita tilaisuuksia.  Yhteislaulutilaisuuksia ja muutakin ohjelmaa järjestyy ryhmällesi myös erikseen tilattuna.  Ota siis yhteyttä, jutellaan lisää ja tehdään teidän ryhmällenne oikein mukava retkipäivä!

Ota yhteyttä, kysy lisää ja tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

Erityistä ohjelmaa ryhmille

Haluaisitko oppia leipomaan piirakoita?  Tai muita perinneherkkuja paikallisten emäntien opastuksella?  Valmistamme yhdessä perinteisiä riisi- ja/tai ohrapiirakoita tuvan uunissa tai vaikkapa pullaa tai joulupiparkakkuja.  Leivonnan jälkeen totta kai maistellaan lämpimäisiä! Tai  haluaisitko vaikka kokea perinteisen savusaunan pehmeän lämmön?

Hinta alkaen 500 € / ryhmä (20 henkilöä tai alle), sis. tarvikkeet ja opastuksen sekä maistiaiset.  Pyydä tarjous, sillä hinta riippuu paljon leivottavista tuotteista!

Ulkomuseoalueen savusaunan löyly on pehmeää!  Jos haluat löytää suomalaisen sisun syntysijan, on sinun ehdottomasti tutustuttava savusaunaan, sellaiseen, jossa esi-isämme tapasivat kylpeä.  Tällaisen saunan lämmittäminen vie kaikkineen 6-8 tuntia. Tunnelmalliseen savusaunaamme mahtuu kerralla 6-7 henkilöä ja koko ryhmän maksimikoko on 20 henkilöä.  Saunapaikka on siitäkin erikoinen, että pesutilat sijaitsevat ulkona taivasalla, joten kokemus on siis varsin eksoottinen kaikkineen!  Saunan hinta on 300 € / ryhmä.  Lisämaksusta pihalle tuodaan lämpimällä vedellä täytetty palju.  Samoin lisämaksusta järjestyy saunan päälle maittava illallinen perinteisin herkuin.  Pyydä paljusta ja / tai illallisesta erillinen tarjous.  Esimerkkejä ruuista voit katsastaa myös Kahvila Kaikun sivulta.

Ryhmien koko max 20 henk.

Ohjelmien kesto: 2-3 tuntia. (saunominen ja illallinen voi olla kestoltaan 5 tuntia)

 

Ota yhteyttä, kysy lisää ja tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

Seikkailut ja ohjelmat lapsille ja koululaisille

Metsätontuilla, Varpulla ja Naavalla, on ongelma; Eenokki-eno on taas kadottanut jotakin, tällä kertaa työkalupakkinsa. Tarvitaan monenmoisten tehtävien suorittamista, ennen kuin työkalupakin piilopaikka selviää.

Tule lasten kanssa seikkailemaan Ruokolahden ulkomuseoalueelle!  Seikkailujen tiimellyksessä tutustutaan hauskasti ja elämyksellisesti kansanperinteeseen, rakennusten historiaan ja vanhoihin tapoihin sekä leikkeihin ja peleihin metsätonttujen Varpu ja Naava johdolla.  Seikkailut sopivat parhaiten päiväkoti- sekä eskari-ikäisille ja 1-2 luokille.  Seikkailut voidaan kuitenkin soveltaa hyvin myös isommille koululaisille.  Seikkailuja teemoitetaan myös vuodenaikojen mukaan!

Seikkailut museoalueella alkaen 200 € / ryhmä.

Ota yhteyttä, kysy erilaisia vaihtoehtoja ja pyydä tarjous

Tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

Opastetut kierrokset Kirkonmäellä

Kaikesta saa paljon enemmän irti opastetulla kierroksella.  Varaa oppaiksi Ruokolahden Eukko ja Äijä ja kuule tarinoita taiteilija Albert Edelfeltistä ja hänen vierailustaan, talvisodan suurimmasta ilmataistelusta, sotalegenda Simo Häyhästä, kotiseutumuseosta, Ruokolahden kauniista kirkosta ja hämmästyttävästä kellotapulista tai tutustu kirkonmäkeä ympäröivään luontoon ja geologisiin kohteisiin oppaan johdolla.  Opastettu kierros voidaan toteuttaa myös ns. kummituskierroksena, jolloin kerromme rakennuksista ja hautausmaista sekä muista paikallisista kohteista ja ammoin eläneistä ihmisistä kuulemamme karmeimmat tarinat. 

Kirkonmäen opastettu kierros 75 € / ryhmä (opastettu kierros Eukon ja Äijän kanssa).

Opastettu luontokierros kirkonmäen ympäristössä 100 € / ryhmä.

Kummituskierros kirkonmäellä 150 € / ryhmä.

Lähtöpaikka:  Retkelle lähdetään Kahvila Kaikusta (Rasilantie 1, 56100 Ruokolahti, kirkonmäki).  Eri tilauksesta noudamme osallistujat esimerkiksi majoituskohteesta. 

Ryhmän koko: max 50 henkilöä

Huom: osallistujilla oltava oma säänmukainen varustus ja jalkineet.

Ota yhteyttä ja tee varaus

 

Tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

Syntymäpäivät, lakkiaiset, ristiäiset, häät, muistotilaisuudet…

Puuttuuko syntymäpäiviltäsi ohjelma? Puuttuuko pikkujouluistasi joulupukki?

Laajasta esiintyjäverkostostamme löydämme sinulle sopivan esiintyjä, orkesterin, taikurin, mitä tahansa ohjelmaa kaipaatkaan. Ohjelmien ja yksittäisten esiintyjien hinnat alkaen 200 €.

Vai mietitkö, missä pitää tilaisuutesi? Kahvila Kaikun tupa on mainio juhlapaikka! Tuvan rauhallisessa tunnelmassa on hyvä viettää erilaisia juhlahetkiä. Tupaan mahtuu sujuvasti 45-50 henkilöä ruokailemaan ja kahvittelemaan.  Hoidamme järjestelyt toiveittesi mukaan ja tarvittaessa järjestämme myös ohjelmaa tilaisuuteesi.

Talon vuokra / yksityistilaisuudet (muistotilaisuudet, syntymäpäivät, ristiäiset, yo-juhlat, häät, rippijuhlat ym.) 250 € / päivä (sis. alv., tilat, astiat)

Pöytäliinat á 9 € / kpl

Pitopalvelu sopimuksen mukaan.  Pitopalveluista huolehditaan yhteistyökumppanimme kanssa.  Pyydä pitopalveluista ja/tai mahdollisesta ohjelmasta erillinen tarjous.

Tee varaus tai pyydä tarjous!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!

 

Tyky-päivät ja tiimipalaverit

Kysy meiltä ohjelmaa yrityksesi henkilökunnalle tai asiakkaille tai tule vaikka tiimisi kanssa pitämään kokousta tunnelmalliseen tupaan. Tuvasta löytyy videotykki ja valkokangas. Talon vuokra kokouksissa ja palavereissa on 25 € / tunti.

Tykyohjelmiksi sopivat metsäretkiemme ja vaikkapa opastettujen kierrosten lisäksi esimerkiksi seuraavat (esimerkit toteutetaan muun varauksen, kuten ruokailu- tai kahvivarausten, yhteydessä): 

  • Taukojumppa. Pelataan erilaisia perinteisiä ja vähän uudempiakin pelejä aina hevosenkengän heitosta paaviin, hinta alkaen 50 € / ryhmä tarvikkeista riippuen. (Minimihinta 50 € TAI 5-10 € / henk., jos yli 10 osallistujaa)
  • Väännetään rautalangasta. Tehdään valinnaisesti erilaisia käsitöitä; taotaan, huovutetaan, tehdään risuista, valmistetaan jalkakylpysuoloja tms., hinnat alkaen 100 € / ryhmä TAI 10-20 € / henkilö, jos yli 10 osallistujaa (taonta, neulahuovutus, pienet ja yksinkertaiset tuohityöt).  Hinnat muille käsitöille,( esimerkiksi risutyöt ja kylpysuolojen valmistus ym.) 250-500 € / ryhmä TAI 25-50 € / henkilö, jos yli 10 osallistujaa.

Ruokailut ja kahvitarjoilut järjestyvät myös kätevästi Kahvila Kaikussa.  Katso vaihtoehtoja tai pyydä tarjous!  Esimerkiksi kahvitarjoilu suolaisen ja makean leivonnaisen kanssa on 6 – 12 € / henkilö leivonnaisista riippuen.

Ota yhteyttä, pyydä tarjous ja tee varaus!

Jätä soittopyyntö tai laita sähköpostia, otamme yhteyttä heti kun mahdollista!